Rukapalvelu



    
Ravintola Zone Rukalla
Rukapalvelun Safaritalo, Hotel Arctic Zone sekä Ravintola Zone Rukan kylässä

Rukapalvelun tarina alkoi 10.10.1987, kun Jokke hankki viisi moottorikelkkaa ja alkoi tarjota kelkkailua Rukalla. Ensimmäiset asiakkaat löytyivät Rukan pihalta. Alkuun asiakkaat koostuivat pääosin Rukan lukuisten yritysmökkien käyttäjistä. Toiminta oli heti alkuunsa ympärivuotista, sillä jo kesällä 1988 hankittiin kolme kumilauttaa, joilla aloimme palvella kesäasiakkaita. Samana vuonna Petäjävaaraan pystytettiin ensimmäiset leiripaikat sekä pikkukammi retkien taukopaikaksi. Seuraavana kesänä saatiin koskenlaskuleiri Juumaan.

Ensimmäiset askeleet kohti kansainvälistä toimintaa saatiin 1991 kun yhdessä Rantasipi Rukahovin kanssa saimme Saksasta ensimmäiset kannustematka- eli incentive-ryhmät. Tunnetuin eräleirimme Kammi valmistui samana vuonna. Yritysten yhteisen Incentive-hankkeen avulla saatiin lisää asiakkuuksia Ranskasta ja Saksasta.

Alkuun safaritilat olivat RukaKlubin yhteydessä, kunnes vuonna 1993 valmistui Safaritalo ja pääsimme omiin tiloihin. Samana vuonna tehtiin myös Pohjantähti-leiri Juumaan.

Ravintolatoimintamme alkoi 1997 kun avasimme satamakahvilan Kuusamoon ja 2000 se siirtyi uusiin Zonen tiloihin, jonka yhteyteen valmistuivat myös ensimmäiset huoneistomme sekä safaritalon laajennus. Lisää majoitustilaa saatiin 2003 kun Rukariutan huoneistot valmistuivat.

Rukahuolto perustettiin vuonna 1998 yhdessä Esa Rontin kanssa, samana vuonna rakentui myös Pohjanseita-leirimme lentokentän läheisyyteen ja seuraavana vuonna seurasi Datsa Petäjävaaraan.

Lisääntyvien asiakasvirtojen ansiosta Safaritaloa ja Zonea laajennettiin 2005 ja seuraavana vuonna valmistui Pohjanseidan metsäkylpylä.

Suomen toimintojen lisäksi rajan takainen Vienan Karjala on ollut merkittävä käyntikohde 90-luvun alusta lähtien. Ikimuistoisilla reissuilla monet länsi-ihmiset ovat päässeet tutustumaan Vienan korpiin ja paikallisten ihmisten elämään sekä muun muassa Vienanmeren Solovetskin luostarisaareen.

Viimeisimmät rakennusprojektit ovat tähdänneet majoitustilojen lisäämiseen. Vuonna 2018 saimme valmiiksi oman Arctic Zone hotellin Rukan parhaalle paikalle ja Riutalle valmistui 2019 kahdeksan uutta huoneistoa.

Asiakaskuntamme on laajentunut vuosien saatossa kotimaisista yritysasiakkaista kansainvälisiin incentive-ryhmiin ja nykyään palvelemme pääosin kotimaisia ja ulkomaalaisia yksityisasiakkaita. Palveluajatus on ollut alusta lähtien sama. Jokaista asiakasta palvellaan samalla innokkuudella ympäri vuorokauden ja vuoden jokaisena päivänä.

Ideat luontoelämyksiin kumpuavat vuodenaikojen vaihteluista ja siitä seuraavista luonnonolosuhteiden muutoksista. Ajatuksena on että, Rukalle on hyvä tulla mihin aikaan vuodesta tahansa ja aina löytyy mahtavaa tekemistä ja kokemista. Tapahtumat, retket, karaoke ja live-esiintyjät tarjoavat monipuolista viihtymistä rakkaassa tunturissamme.

Tähän 35 vuoteen on mahtunut monenlaista ajanjaksoa ja välillä haasteitakin mutta nyt näkymät ovat toiveikkaat ja toiminta kehittyy sekä kasvaa hyvällä porukalla yhdessä tekemällä.

Kiitos kaikille asiakkaille kuluneista vuosista ja tervetuloa Rukalle viihtymään!