
Ravintola Zone
Ravintolamme on avoinna joka päivä klo 8–4.
Taistelua kivennäisvettä vastaan jo vuodesta 2000!
Legendaarinen tunturiravintola Zone on viihdyttänyt bilekansaa Rukalla jo yli 20 vuotta! Olemme avoinna aamusta iltaan, vuoden jokaisena päivänä. Zone lataa lomalaisten akut kaikkina vuorokaudenaikoina: Aamupala herättelee rinteisiin ja Rukan rientoihin, ja välitankkauksesta vastaavat puolestaan tukeva lounas sekä lähes kellon ympäri tarjolla oleva grillimenu. Kun illalla monojen tilalle on aika sujauttaa tanssikenkää, lavan valtaavat kylän tunnetuin karaoke sekä valovoimaiset artistit!
Tavoitteemme on 100 liveiltaa vuodessa – klubitunnelmaa tarjoilemme 365 iltana vuodessa!
Zonessa, siis Rukan tapahtumien ytimessä
Kun ollaan Zonessa, ollaan ihan tapahtumien ja Rukan ytimessä. Bileet polkaistaan käyntiin joka ilta iltakahdeksalta kylän tunnetuimman karaoken käynnistyessä. Bilekansaa tanssittavat myös tiheään vierailevat, valovoimaiset artistit, ja erityisesti sesonkiaikaan lavalla nähdään lukuisia esiintyjiä viikoittain. Zonessa livemusiikkia kuullaan tiheään tahtiin, ja bileiltojen nuotin asettavat ennen kaikkea kotimaiset suosikkiartistit. Kattaus esittelee suosikkiesiintyjiä eri vuosikymmeniltä ja musiikkia laidasta laitaan: aina perinteisestä tanssimusiikista tuoreimpiin hittiartisteihin.
Yhteistä esiintyjillemme kuitenkin on, että ne suorastaan pakottavat tanssijalan liikkeelle!
#pakkopäästäzoneen – Seuraa meitä somessa!
Seuraa Ravintola Zonea Facebookissa ja Instagramissa @restaurantzone_ruka #pakkopäästäzoneen #ravintolazone