Rukapalvelu

Elokuussa Rukalla vietetään ensimmäistä kertaa koskenlaskufestarit.

Uutuustapahtumassa yhdistyvät kesän hauskin seikkailulaji, upeat maisemat, mahtavat bileet ja huippuartistien live-keikat luonnossa sekä ravintola Zonessa. Olemme järjestäneet kaiken puolestasi; kuljetuksineen ja ruokailuineen, ohjelmineen ja saunoineen, sinun ei tarvitse kuin saapua Rukalle.

Festareille voi osallistua kilpailijana tai festarikävijänä.
Tapahtumassa liikutaan Rukan kylän lisäksi Kuusamon upeimmissa
luontokohteissa Kitkajoella Oulangan kansallispuistossa.
Jännittävän koskenlaskun sekä maisemien lisäksi elävää musiikkia
on tarjolla aina siellä missä liikutaan. Kerää oma joukkueesi tai
saavu nauttimaan upeasta kisasta ja Kuusamon upeasta luonnosta.

Kisajoukkueet koostuvat 4- 6 henkilön tiimeistä, joissa jokainen valitsee itselleen ensin oman joukkueenjohtajan. Rukapalvelun väki arpoo joukkueelle ammattikipparin luotsaamaan lauttoja ja melojia kuohuissa. Koskien ylle on ripustettu roikkumaan kelloja, joihin osumalla saa kerättyä joukkueelleen pisteitä. Virhepisteitä tulee, jos kelloihin ei osu.

Koskenlaskufestareille voi myös osallistua festarikävijänä. Pääset mukaan seuraamaan näyttäviä kisasuorituksia mahtavan luonnon keskellä sekä tietysti nauttimaan elävästä musiikista uniikeissa ympäristöissä Rukalla. Kisapaikat sijaitsevat Kuusamon ja Oulangan kansallispuiston huikeimmissa maisemissa.

Tule mukaan kokemaan unohtumaton festarielämys kanssamme!

Ruka Raft Fest ohjelmaesite PDF

Tervetulotilaisuus ja info - torstai 17.8.2023

19:00

Tervetuloa Festareille – Ravintola Zonessa. Aknestik-yhtyeestä tuttu solisti, kuplettimies Jukka Takalo ja joukkue sanoittavat ja säveltävät yhdessä joukkueen oman kannustuslaulun.

Pientä purtavaa ja juomaa. Elävää musiikkia Jukka Takalon tahdissa ja avajaisbileet.

1. Festaripäivä - perjantai 18.8.2023

Festarit avataan perjantai aamuna Rukan kylän ytimessä, rinteiden juurella Kaltiolammella. Joukkueet esitellään koko festarikansalle.

Joukkueiden avaustehtävänä on suorittaa tehtävärata Lappis-vesipuistossa ja Kaltiolammella. Radalla riittää varmasti menoa ja pärskettä. Tämä on yksi kilpailuosio kaiken kaikkiaan viidestä osakilpailusta.

Avauskisan jälkeen lounas ravintola Zonessa. Lounaan jälkeen siirrytään itse Kitkajoelle linja-autokyydeillä. Käylänkoski tarjoaa ihanteellisen kisapaikan aika-ajoihin, joilla karsitaan lauantaille jatkavat joukkueet. Koskella festarikansan on helppo seurata suorituksia laiturilta käsin. Leenan Koskitupa kosken äärellä helpottaa janoa ja Jesper Anttonen (The Voice of Finland) sekä Jukka Takalo soittavat ja laulavat kosken pauhun kanssa kilpaa.

Aika-ajojen jälkeen selviää mitkä joukkueet jatkavat kisaansa lauantaina. Karsiutuneet joukkueet laskevat aika-ajojen jälkeen vielä seitsemän kosken reitin Juumajärvelle reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Pohjantähti-leiriin. Leirissä festarit jatkuvat saunomisen, uinnin, ruuan ja juoman sekä musiikin parissa. Jatkoon päässeet joukkueet säästävät voimiaan lauantaille ja siirtyvät Käylästä Juumajärvelle autokyydillä.

Illan hämärtyessä siirrytään takaisin Rukan kylään ja Zonessa nautitaan kesäyöstä Jukka Takalon sekä Playa Bandin Suomipop Special Shown tahdissa.

2. Festaripäivä - lauantai 19.8.2023

Aamiaisen jälkeen festaribussit vievät joukkueet ja festarikansan Pienen Karhunkierroksen lähtöpisteeseen Juumaan Retkietappiin. Niskakosken riippusillan ali kulkee lauantain kisapäivän ensimmäinen osakilpailu. Kannustajat siirtyvät Niskakosken osakilpailusta pientä karhunkierrosta pitkin Myllykoskelle, jossa pidetään kisan näyttävin ja vaativin slalom-osakilpailu. Täällä mitataan toden teolla ammattikipparin ja joukkueen saumaton yhteistyö. Myllykosken kuohuissa kastuminen on taattua.

Myllykosken radan jälkeen joukkueet laskevat omaan tahtiin Kitkan suurimman kosken, Aallokkokosken. Tämän jälkeen lautat pudotetaan tyhjinä Suomen komeimman vesiputouksen, Jyrävän kuohuista. Festarikävijät kulkevat Jyrävälle Karhunkierrosta pitkin. Oulangan kansallispuiston kauniissa Jyrävän suvannossa nautitaan lounas nuotioiden ääressä koko porukalla. Suvannosta joukkueet lähtevät näyttävänä yhteislähtönä viimeiseen osakilpailuun, Vattumutkaan päättyvään 1,6 kilometrin melontakisaan. Vattumutkasta finalistit nousevat linja-autoihin kohti Rukaa.

Festarikansa patikoi Jyrävältä n. 1,5km:n päähän linja-autoille ja Rukalla selviää lopulta kuka nostaa voittopokaalin festareiden päätösbileissä Ravintola Zonessa!

Esiintyjinä Jukka Takalo sekä illan kruunaa festareiden pääesintyjänä legendaarinen Bon Jovi Experience, joten meno on taattua.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Koskenlaskufestareiden hinta 2750 € per joukkue (sis. alv).

sisältää: kumivene ja ammattikippari, koskenlaskussa tarvittavat varusteet, tervetulotilaisuus torstaina, lounaat perjantaina ja lauantaina, illallinen perjantaina ja lauantaina. Saunominen eräleirissä perjantaina. Kuljetukset Rukan ja kisapaikkojen välillä. Sisäänpääsy ravintola Zoneen torstai, perjantai ja lauantai-iltoina.

 

Festarikävijä: 250€ / hlö

sis. tervetulotilaisuus torstaina, lounaat perjantaina ja lauantaina, illallinen perjantaina ja lauantaina. Kuljetukset Rukan ja kisapaikkojen välillä perjantaina ja lauantaina. Saunominen eräleirissä perjantaina. Sisäänpääsy ravintola Zoneen torstai, perjantai ja lauantai-iltoina.

Myynti ja majoitusvaraukset.

https://rukapalvelu.fi/majoitus/

08 860 8600

sales@rukapalvelu.fi

 

kilpailujohtaja Mika Määttä mika.maatta@rukapalvelu.fi puh. 040 7200 711 tai

kilpailun koordinaattori Eija Nurmi eija.nurmi@rukapalvelu.fi.